tv-ja-elokuvatuotanto-hihhihhii

TV- ja elokuvatuotanto uutiset

Olemme suuria tunteita tuottava tuotantoyhtiö. Teemme telkkaria ja elokuvia kunnianhimoisesti kieli poskella – ja isot tavoitteet mielessä. Tartu tiukasti kiinni teatterin penkistä tai kodin sohvakalustosta ja anna tunteen viedä.

Pääsiäinen on koko perheen komedian aikaa – Kyllä isä osaa -elokuva saa ensi-iltansa torstaina 28. maaliskuuta!

90-luvun rakastetun Kyllä isä osaa -televisiosarjan tarina jatkuu valkokankaalla alkuperäisten näyttelijöiden ja uuden sukupolven voimin. Kyllä isä osaa -elokuva saa ensi-iltansa kautta maan torstaina 28. maaliskuuta.

Elokuvassa nähdään sarjan alkuperäiset hahmot ja niiden näyttelijät eli Tom Lindholm (isä), Tuija Ernamo (äiti), Maiju Jokinen (Jonna) ja Jarno Jokinen (Jussi). Sivurooleissa nähdään joukko maamme eturivin näyttelijöitä: Vesa Vierikko, Kati Outinen, Mikko Leppilampi, Lari Halme ja Kalle Lamberg.

Kyllä isä osaa -elokuvassa perheen lapset ovat kasvaneet keski-ikään ja vanhemmat ovat eläkeiässä, mutta heidän omintakeisessa dynamiikassaan, järkkymättömissä persoonissaan ja pinttyneissä tavoissaan juuri mikään ei ole muuttunut. Myös arki tuntuu kummallisen tutulta, kun Jonna ja Jussi löytävät itsensä tutusta rintamamiestalosta isänsä ja äitinsä kanssa. Jonnan poika Junnu asettuu kuvioon melkein liiankin luontevasti.

– On mukavaa ajatella, että tämä isän toiminta on jatkunut yli 30 vuotta ja perhe on edelleen koossa ja voi hyvin! On antoisaa näytellä impulsiivista, positiivista henkilöä, jonka voimavara on rajaton into ja usko omiin näkemyksiin ja tekemisiin, Tom Lindholm sanoo.

Elokuvan ohjaa Panu Raipia, kuvaajana toimii Teppo Högman. Käsikirjoituksesta vastaavat Outi Keskevaari ja Pekka Lepikkö, joka on käsikirjoittanut ja ohjannut alkuperäisen tv-sarjan. Elokuvan tuottaa tuotantoyhtiö Hihhihhii Oy, osatuottajana toimii Tampereen Komediateatteri Oy. Nelonen Media toimii elokuvan levittäjänä.

Kyllä isä osaa on elokuva, josta jokainen sukupolvi löytää huumoria ja samaistumispintaa. Perheen elämäntapa saattaa tuntua vanhanaikaiselta, mutta samalla siinä on jotain tuttua ja turvallista. Elokuva näyttää meille maailman, jossa yhteisymmärrys ei välttämättä välity sanoina, mutta jokainen katsoja tietää, että lopulta tämä perhe voi aina luottaa toisiinsa – tavalla tai toisella.

– Odotamme ensi-iltaa malttamattomina, koska olemme nähneet elokuvan hulvattoman svengin jo tekovaiheessa. Myös koeyleisön vilpitön riemu, nauru ja innostus sekä kiitos uskollisuudesta sarjaa kohtaan ovat rohkaisseet eteenpäin tässä merkittävässä hankkeessamme. Perhe on iskussa, elokuva on iskussa, ja se on mielestämme syntynyt legendaksi! Tätä ei voi jättää näkemättä, jos haluaa iloa elämäänsä, vastaava tuottaja ja elokuvassa näyttelevä Janne Kataja hehkuttaa.

Kyllä isä osaa saa ensi-iltansa torstaina 28. maaliskuuta.

TIEDOTE 18.11.2023

Aku Hirviniemi on ilmoittanut eroavansa Tuotantoyhtiö Hihhihhiin hallituksesta taatakseen yhtiölle työrauhan.

Hirviniemi ei ole mukana yhtiön operatiivisessa toiminnassa.
Hirviniemi on edelleen yhtiön osakas.

Selvyyden vuoksi todettakoon, että Tuotantoyhtiö Hihhihhiissä ei hyväksytä häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua.

Tuotantoyhtiö Hihhihhii Oy
Katri Varjos
Toimitusjohtaja

Legendaarisesta Kyllä isä osaa -sarjasta tehdään elokuva – mukana kaikki alkuperäiset näyttelijät!

Tätä on odotettu lähes 30 vuotta! 90-luvun rakastetun Kyllä isä osaa -televisiosarjan tarina jatkuu valkokankaalla alkuperäisten näyttelijöiden ja uuden sukupolven voimin. Kyllä isä osaa -elokuva saa ensi-iltansa vuonna 2024.

Alkuperäisiin rooleihinsa palaavat Tom Lindholm (isä), Tuija Ernamo (äiti), Maiju Jokinen (Jonna) ja Jarno Jokinen (Jussi).

Perheen lapset ovat kasvaneet keski-ikään ja vanhemmat ovat eläkeiässä, mutta heidän omintakeisessa dynamiikassaan, järkkymättömissä persoonissaan ja pinttyneissä tavoissaan juuri mikään ei ole muuttunut. Myös arki tuntuu kummallisen tutulta, kun Jonna ja Jussi löytävät itsensä tutusta rintamamiestalosta isänsä ja äitinsä kanssa. Jonnan poika Junnu asettuu kuvioon melkein liiankin luontevasti.

– TV-sarja tehtiin vuonna 1994, joten aikaa on vierähtänyt paljon. Yleensä ajattelen, että aika aikaansa kutakin. Tämän sarjan kohdalla jouduin miettimään asiaa uudestaan, sillä näiden lähes 30 vuoden ajan olen saanut palautetta kyseisestä sarjasta lähes joka viikko. Ilolla voin todeta, että elokuvan käsikirjoitus on sarjan hengen mukainen. Odotan innolla elokuvan kuvauksia – ja tietysti lopputulosta, Tom Lindholm sanoo.

Elokuvan ohjaa Panu Raipia, kuvaajana toimii Teppo Högman. Käsikirjoituksesta vastaavat Outi Keskevaari ja Pekka Lepikkö, joka on käsikirjoittanut ja ohjannut alkuperäisen tv-sarjan. Elokuvan tuottaa tuotantoyhtiö Hihhihhii Oy, osatuottajana toimii Tampereen Komediateatteri. Nelonen Media toimii elokuvan levittäjänä.

– Tämä valloittava perhe tuli minulle tutuksi jo tehdessämme Kyllä isä osaa -teatteriversiota Tampereen Komediateatteriin. Tunnistettava sanailu ja hieman nyrjähtänyt maailmankatsomus kirvoittavat hymyn vakavikonkin huulille. Pidän itseäni ikään kuin naapurina, jolla on etuoikeus ohjata tämän kvartetin arkea, kertoo ohjaaja Panu Raipia.

Kyllä isä osaa on elokuva, josta jokainen sukupolvi löytää huumoria ja samaistumispintaa. Perheen elämäntapa saattaa tuntua vanhanaikaiselta, mutta samalla siinä on jotain tuttua ja turvallista. Elokuva näyttää meille maailman, jossa yhteisymmärrys ei välttämättä välity sanoina, mutta jokainen katsoja tietää, että lopulta tämä perhe voi aina luottaa toisiinsa – tavalla tai toisella.

– Kyllä isä osaa kuului minun suosikkisarjoihini ja odotin uutta jaksoa aina hartaasti. Tuntuu etuoikeutetulta päästä tekemään sarjan pohjalta pitkää elokuvaa alkuperäisen kokoonpanon kanssa. Meitä sarjan faneja on uusintojen kautta kaiken ikäisiä ja isolla kankaalla Kyllä isä osaa saa varmasti heitä lisää, kertoo Nelonen Median kotimaisen elokuvan päällikkö Antti Luusuaniemi.

Lisätietoja:

Katri Varjos, puh. 050 301 8264, katri.varjos@hihhihhii.com

Urpo Lahtisen elämästä tehdään C More -alkuperäissarja – pääosissa mm. Aku Hirviniemi ja Janne Kataja

Tiedote. Julkaistu: 26.02.2021, 11:00, C More

Suomalaisesta lehtikeisarista Urpo Lahtisesta tehdään C More -alkuperäissarja, joka sijoittuu villille ja estottomalle 1970-luvulle. Hymyä! -sarjan pääosissa nähdään liuta Suomen eturivin näyttelijätähtiä, muun muassa Aku Hirviniemi, Janne Kataja, Ilari Johansson ja Elsa Saisio. Uutuussarjan kuvaukset ovat alkaneet Tampereen Mustavuorella eilen ja ne jatkuvat pitkälle kevääseen eri kuvauslokaatioissa Pirkanmaalla. Sarja saa ensi-iltansa C More -suoratoistopalvelussa ensi vuonna.

Hymyä! on vauhdikas ja värikäs, mutta myös vavahduttava tarina suomalaisesta lehtimiehestä Urpo Lahtisesta, josta kasvoi koko Suomen tuntema mediakeisari. Draamasarja kertoo fiktiivisesti Lahtisen ja hänen hilpeän ystäväpiirinsä valloituksista, niin bisneksessä kuin elämässä. Tarina sijoittuu 1970-luvulle, jolloin Lahtisen Lehtimiehet Oy eli loistokkainta aikaansa ja sen julkaiseman Hymy-lehden sivut täyttyivät toinen toistaan ihmeellisimmistä tarinoista seuraelämän ollessa vapaata ja estotonta. Lahtisen siviilielämä puolestaan kokee mullistuksen perheen hajotessa – hän on juuri muuttanut erilleen elämänsä suuresta rakkaudesta, Hymy-vaimosta, ja yrittää päästä sinuiksi uuden elämäntilanteensa kanssa.

Perhekuvioiden lisäksi sarjassa seurataan Hymy-lehden persoonallista toimittajakuntaa sekä Lahtisen vaikuttavaa ystäväpiiriä, johon kuuluivat aikansa tunnetuimmat julkkikset, kuten Ursula Rainio ja Monsieur Mosse. Liikekumppaneista mukana nähdään muun muassa Armi Ratia, Jörn Donner ja Kalevi Keihänen, joiden kanssa tuli perustettua ohimennen myös Tahkon laskettelukeskus.

Hymyä! -sarjan tuottaa C Morelle ja MTV:lle Tuotantoyhtiö Hihhihhii Oy. Ohjauksesta vastaa Jäppi Savolainen, kuvauksesta Teppo Högman ja pääkäsikirjoittajana toimii Outi Keskevaari.

”1970-luku oli ilmapiiriltään samaan aikaan naiivi ja röyhkeä, ja Hymy kuvasi aikaa täydellisesti. Lehti oli yhdistelmä napakkaa yhteiskuntakritiikkiä, häpeilemätöntä sosiaalipornoa ja lapsellista hassuttelua. Yksityisyydensuojaa ei tunnettu ja sen kokivat nahoissaan niin julkkikset kuin taviksetkin, eikä totuudellakaan ollut aina niin väliä, kun tavoitteena oli lehden levikin kasvattaminen”, pääkäsikirjoittaja Outi Keskevaari kuvailee. ”Entisenä toimittajana on ollut kiehtovaa päästä sukeltamaan aikansa kuuluisimman lehden ja sen tekijöiden maailmaan.”

C More -alkuperäissarjan ensi-ilta on suunnitteilla alkuvuoteen 2022.

”Hymyä! -sarja vahvistaa hienosti C More -alkuperäissarjakattaustamme, joka onkin tänä vuonna ennätyksellinen peräti 12 uuden kotimaisen alkuperäissarjan tai jatkokauden myötä. Myös vuosi 2022 tulee olemaan kotimaisen draamatuotannon osalta erittäin vaikuttava, ja Hymyä! tulee varmasti olemaan vuoden puhutuimpia sarjatapauksia”, arvioi MTV:n vastaava tuottaja, draamapäällikkö Jani Hartikainen.

Näyttävä näyttelijäkattaus

Hymyä! -sarjan rooleissa nähdään näyttävä kattaus Suomen eturivin näyttelijöitä. Aku Hirviniemi nähdään pääroolissa Urpo Lahtisena, Janne Kataja näyttelee julkkiskampaaja Monsieur Mossea, Ilari Johansson mediapersoona Veikko Ennalaa, Elsa Saisio ex-vaimo Hymy Lahtista, Pihla Maalismaa vuoden 1970 Miss Suomi Ursula Rainiota, ja Satu Silvo, Markku Pajala, Heikki Kinnunen ja Kalle Lamberg näyttelevät Hymyn toinen toistaan skuupinnälkäisempiä toimittajia. Sarjassa tulee vilahtamaan näyttelijöinä myös muita tunnettuja nimiä sekä lisäksi henkilöitä Lahtisen perhepiiristä.

”Urpo Lahtinen oli mies, joka oli tottunut saamaan kaiken mitä halusi. Mutta elikö hän sittenkään sellaisen elämän kuin olisi todella halunnut? Hymyn imperiumi kätkee taakseen niin vaikuttavia ihmiskohtaloita ja tarinoita, että tähän produktioon on ollut uskomattoman hienoa hypätä mukaan. Urpo Lahtisen karismaattiset saappaat ovat valtavat täytettäväksi ja juuri siksi tämä rooli on upea haaste”, kertoo Lahtisen roolissa nähtävä Aku Hirviniemi.

C More -alkuperäissarjan kuvaukset ovat alkaneet Tampereella eilen, ja ensimmäisenä vuorossa on ollut Mustavuorella kuvatut, Tahko-hiihtokeskuksen avaamiseen liittyvät osuudet. Ensimmäisenä kuvauspäivänä päänäyttelijöiden lisäksi paikan päällä pyörähtivät muun muassa Ismo Apell näyttelemässä Kalevi Keihästä, Karoliina Kudjoi Armi Ratiaa sekä Eino Heiskanen Jörn Donneria. Kuvaukset jatkuvat Pirkanmaalla huhtikuun loppupuolelle saakka.

Hymyä!-draamasarja julkaistaan C More -suoratoistopalvelussa vuonna 2022. Hymyä! on C More -alkuperäissarja. Sarja nähdään myöhemmin myös MTV:n kanavilla.

Katri Varjos Hihhihhii Oy:n toimitusjohtajaksi

Tuotantoyhtiö Hihhihhii Oy on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Katri Varjoksen. Samalla Varjoksesta tulee yhtiön osakas. Varjos aloittaa tehtävässään ensi vuoden alussa.

Janne Katajan ja Aku Hirviniemen vuonna 2002 perustama Hihhihhii on laajentunut useille toimialoille. Tulevina vuosina tavoitteena on kasvaa erityisesti tuotantoyhtiönä.

Koemme, että Katri on juuri oikea henkilö luotsaamaan yhtiötä eteenpäin. Hänen pitkä ja monipuolinen kokemuksensa televisiosta sekä kykynsä johtaa isoja kokonaisuuksia ovat juuri sitä, mitä uudelta toimitusjohtajalta toivoimme, toteaa Janne Kataja.

Varjos siirtyy Hihhihhiille Tampere-talosta, missä hän toimi tapahtumayksikkö Events Tampereen liiketoimintajohtajana. Sitä ennen Varjos työskenteli pitkään Aito Media Oy:ssä muun muassa operatiivisena johtajana ja vastaavana tuottajana. Varjos on ollut rakentamassa lukuisia suomalaisen television menestystarinoita, kuten Poliisit, Suomen Huutokauppakeisari sekä Au pairit, ja tuottanut myös suuria kansainvälisiä formaatteja, kuten Gladiaattorit.

Intohimoni on uusien ohjelmaideoiden löytämisen ja konseptoinnin lisäksi kirkkaan ja pitkäjänteisen strategian luomisessa ja johtamisessa sekä työn tekemisen tapojen kehittämisessä. Myynti ja kiinnostavien formaattien etsiminen myös kansainvälisiltä markkinoilta ovat minulle tuttua ja tulevat olemaan tärkeä osa työtäni myös Hihhihhiissä. Odotan malttamattomana, että pääsen pienen tauon jälkeen kohtaamaan tuttuja niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin, sanoo Varjos.

Ja totta kai on mahtavaa, että pääsen myös oppimaan uutta, Varjos toteaa viitaten Hihhihhiin muihin liiketoimintoihin.

Riihimäen pienessä lelukaupassa eletään parhaillaan vuoden kiireisintä aikaa. Lisäksi yhtiö omistaa ja vuokraa kiinteistöjä ympäri Suomen ja pyörittää palkkiopalvelua.

Odotan innolla, mitä kaikkea saamme yhdessä aikaan!

Varjos on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja medianomi (AMK).

Lisätietoja:

Pekka Kataja, hallituksen puheenjohtaja, puh. 050 550 7486

Katri Varjos, toimitusjohtaja 4.1.2021 alkaen, puh. 050 301 8264

Haluatko työskennellä kameran edessä, saada esiintymiskokemusta tai vain viettää hauskan päivän tv-maailmassa? Etsimme avustajia erilaisiin pieniin rooleihin.

Hae avustajaksi!

Sanni Aho kirjoitti Perhonjokilaakso.fi:in jutun Keihäsmatkojen kulisseista. Jutussa avustajana työskennellyt Anette Salonen kertoo muun muassa päivän kulusta, kuvausten ilmapiiristä ja siitä, miksi tv-tuotannoissa juodaan jallupaukku sadan oton välein.

Lue koko juttu täältä!

KEIHÄSMATKAT ESITELLÄÄN MIPCOM 2019 -MESSUILLA!

Tuotantoyhtiö Hihhihhii Oy:n tuottama Keihäsmatkat on valittu esitettäväksi MIPCOM 2019-messuilla.

– Tämä on tärkeä askel Keihäsmatkojen kansainvälisen jakelun suhteen, idean alkuperäisisä Janne Kataja kertoo.

– Pöhinä Keihäsmatkojen ympärillä on julkistamisen jälkeen jatkunut hurjana. Meillä kaikilla taitaa olla hauskoja muistoja seuramatkoista ja aihe onkin kirvoittanut ihmisiä lähestymään meitä omien kokemusten kanssa, Janne jatkaa.


– Sarja tulee kertomaan suomalaisuudesta ja suomalaisista pakettimatkojen ensiaskelten aikaan, Janne päättää.

Valinta MIPCOM 2019- messujen esittelyyn on mahtava tunnustus tähän asti tehdystä työstä ja ennenkaikkea ideasta. Sarjassa stuerttia näyttelevä Aku Hirviniemi toteaa.

-Pakettimatkailu on kansainvälinen ilmiö ja se varmasti vaikutti valintaan, Aku jatkaa.

Keihäsmatkat on Tuotantoyhtiö Hihhihhii Oy:n tuotanto.

– Tuotanto on ollut valtava. Pelkästään näyttelijöitä on sarjassa reilut 60, replikovia avustajia noin sata ja avustajia ylipäänsä yli 300, Keihäsmatkojen vastaava tuottaja Pia Winter kertoo. Heinäkuun lopulta olemme menneet paikasta toiseen ja nyt kuvausten lähestyessä loppua saamme lähteä esittelemään tuotantoamme, mikä on todella hienoa, Pia jatkaa.

– En malta odottaa että saamme tuoda yleisölle ensimmäisiä maistiaisia sarjasta, koska tekijäporukalla on ollut todella hauskaa sarjaa tehdessä ja uskomme että sarjasta kaikki löytävät tyypit joihin on jollain matkalla törmännyt, Pia päättää.

Turkki niskassa Kihniöstä aurinkorannoille.
Katso näyttelijöiden mietteitä Keihäsmatkat-sarjan kuvauksista.

Hämeen Sanomien juttu aiheesta

Heinähattu, vilttitossu ja ärhäkkä koululainen elokuvateattereissa 14.2.2020

Heinähattu on aloittanut koulun, jossa hän oppii paljon uusia jännittäviä asioita. Vilttitossusta on tylsää jäädä aamulla kotiin, kun ei ole ketään leikkikaveria. Kun Heinähattu kertoo lähtevänsä luokkansa kanssa onkiretkelle, Vilttitossu keksii ovelan juonen, jonka seurauksena onkimaan pääseekin Vilttitossu itse. Ja siitä seuraakin sellainen soppa, jonka selvittämiseen tarvitaan niin isä, äiti, Alibullenit neidit kuin kyläpoliisitkin.

Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset

Kattilakosken perheen tyttäret Heinähattu ja Vilttitossu lähtevät kesälomalle hienoon huvilaan äitinsä ja isänsä kanssa. Kotipaikkakunnan konstaapelit Isonapa ja Rillirousku voittavat naapuritontille poliisien lomakotiyhdistyksen arvonnassa viikon loman, ja Kattilakoskia hämätäkseen päätyvät esiintymään valeasuissa. Heinähatun ja Vilttitossun epäilykset heräävät, ja he ryhtyvät vakoilupuuhiin. Kun metsikössä häärii vielä maahan kaivettua saalista etsivä rosvokaksikko, on soppa valmis.

Swingers

Swingers on räväkkä kriisikomedia parinvaihtoviikonlopusta, jossa neljä eri-ikäistä pariskuntaa kohtaavat toisensa henkisesti ja fyysisesti. Jokaisella on kriisinsä, joko pinnalla tai piilossa, ja sen myötä omat syynsä pyrkiä pelastamaan parisuhteensa. Viikonlopun pukukoodi on kylpytakilla tai ilman, ja rakastuminen ja mustasukkaisuus ovat kiellettyjä.

Muhiiko mielessäsi idea leffaksi tai ohjelmaksi?